-Tiimi
Ratojen yllättävä musta hevonen

Aleksi heikkinen

Aloitteleva nuori kilpailija, vuosimallia 2002.

Kiinnostusta enimmäkseen rallycross -sarjoista, joissa vauhtia on jo päässyt näyttämään mm. KRX2020 sarjassa sijoitus 8. 

Haaveena olisi päästä joskus kokeilemaan oikeaa rallycross-autoa.

Tavoitteena on ajaa rallicrossin iRacingissä järjestettävässä MM-sarjassa.

aleksin instagram

Tommi nukarinen

Tommi, s.1983, ei enää niitä nuorimpia kuskeja, mutta sitäkin päättäväisempi ja kunnianhimoisempi. Nuorempana kilpa-ajokokemukset sisämikroautoilusta. Aikuisiällä harrastanut rallia muutaman vuoden.

Ensimmäinen kosketus simulaatioajoon Colin McRae pelin parista. Todellinen polte kuitenkin iski kun myöhemmin julkaistiin Richard Burns Rally. Vuoden 2019-2020 vaihteessa alkanut ajamaan tosissaan Rallycrossia iRacingissä. Ensimmäinen kansallinen rallicross sarja oli keväällä järjestetty KRX2020 ja sijoitus oli kymmenes. Tavoitteena kehittää omaa ajamistaan ja löytää ne omat rajansa. Pyrkimyksenä myös onnistua löytämään nopeutta lisää, että pääsee samoille sekunttiluvuille  kärjen kanssa.

”Kunnioita kanssakilpailijoitasi ja aja siististi kilpaa”

Tommin Youtube-kanava

Tommin instagram

petteri puurila

Tiimin seniori (s. -69)- minkä nopeudessa häviää sen maltissa voittaa!

Ensimmäinen kosketus ajosimulaatioon jossain -90 luvun loppupuolella Colin McRae rallin tiimoilta. Pitkään taukoa kunnes 2019 lopulla alkoi Dirt Rally 2.0 ajaminen ja siitä sulava siirtyminen iRacingiin ja siellä erityisesti Rallicross sarjaan.

Ensimmäinen kansallinen rallicross-sarja oli keväällä järjestetty KRX2020 ja sijoitus 13.

Tavoitteena on ajaa niin kansallisia kuin kansainvälisiä kisoja ralli- , rallicross kuin ratasarjoissa ja yrittää antaa hyvää vastusta nuoremmilleen.

Petterin instagram

johannes vähänen

Tommi N:n kanssa samaa, laadukasta ikävuotta 1983. 

Ensimmäisen Playstationin kautta rallipeleihin hurahtanut ja niissä aikaa suhteettoman paljon 90-luvulla viettänyt kuljettaja. Pelit jäivät vuosia sitten, mutta pikkuhiljaa kytenyt halu simulaatioiden pariin toi Johanneksen iRacingiin vuonna 2016. Silloin into ei kestänyt ratapuolen ajamista, mutta uusi yritys käynnistyi vuoden 2020 alusta. Tällöin kuvioon astui rallicross, jossa nopeus alkoi olemaan lupaavaa.

Tavoitteena kehittyä ja katsoa kuinka pitkälle ruuhkavuosien perheenisän aikatauluilla voi lajissa päästä. Tavoitteena olla mukana rallicrossin SM-kisoissa.

 

Johanneksen instagram